Rakennamme uutta verkkosivua

Tutustu sillä välin palveluihimme


Konesuunnittelu

Yksi kulmakivistämme on projektikohtaiset mekaniikkasuunnittelut, jotka toteutamme asiakkaan tarpeiden mukaan 2D- tai 3D-ympäristössä. Suunnittelussa otamme huomioon tuotteen valmistuksen ja kokoonpanon, sekä teemme tuotekehitystä asiakkaan tarpeen mukaisesti. Suunnittelupalvelumme sisältää mekaniikkasuunnittelun ohella myös lujuuslaskentaa, tuotekehitystä, 3D-pikamallinnusta

3D-skannauspalvelut

3D-skannaus ja laserkeilaus ovat nopeita, tarkkoja ja kustannustehokkaita tapoja hankkia kolmiulotteista lähtötietoa ympäristöistä ja komponenteista. 3D-skannauksen ja laserkeilauksen käyttömahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Käänteisen suunnittelun, eli olemassa olevan kappaleen mittaamisen ja mallintamisen lisäksi skannausta ja keilausta voidaan hyödyntää ympäristön digitoinnissa ja mallintamisessa. Laserkeilaimen avulla toteutetun rakennusmittauksen tulokset toimivat lähtötietoina inventointimallille, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi linjasaneerauksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Skannauksen avulla voidaan myös tarkastaa muotovertailla esimerkiksi valukappaleita ja valmistettuja rakenteita.

Kiinteistöpalvelut

Olemme kiinteistöpalvelujen edelläkävijä. Palveluidemme lähtökohtia ovat ihmisen hyvinvointiin ja turvallisuuteen sekä energiatehokkuuteen pohjautuva suunnittelu ja selkeät palvelukokonaisuudet. Palvelukokonaisuudet kattavat tuotteiden sekä rakenteiden suunnittelun ja projektoinnin valmistukseen asti, jolloin vastaamme tuotteidemme hyvästä laadusta sekä asiakkaidemme tyytyväisyydestä alusta loppuun saakka.

Projektitoimitukset

Toimintakonseptinamme on avaimet käteen -ratkaisu. Tuotekehitysprojekteissa käymme asiakkaan kanssa prosessin läpi, mitä on tavoite saada aikaiseksi. Tämän jälkeen teemme suunnittelutyön sekä valmistamme osat, rakenteet ja laitteet yhdessä kumppaniemme kanssa. Asiakkaalle toimitetaan toimivat ja testatut laitteet.

Ota yhteyttä

Vastaamme mahdollisimman pian.